Pera heräsi, kun hänen kännykkänsä piippasi uuden viestin merkiksi. Hän katsoi luurinsa näyttöä, jossa luki: “Huomenta komistus, seksitreffit natsaa tänään hyvin”. Pera mietti, että tämähän onkin tosi näppärää. Eilen illalla hän oli vain etsinyt netissä ilmaista chatti- ja seksiseuraa ja oli Alastonsuomen kautta päässyt deittisivustolle ihanan, kuuman ja timmin nuoren naisen kanssa juttelemaan. Kaikki oli lähtenyt siitä, kun Pera oli bongannut häntä kiihottavan eroottisen tarinan, joka oli Millan, 20 vuotta, profiilissa.
Pera oli hetken epäröinyt ja mietti, että kehtaako hän kokeilla tällaista livechattiä hänen vaimonsa selän takana, mutta samalla hänen mielensä vakuutti hänet, että hän on tätä nykyä itse vastuussa oman elämänsä nautinnoista, joten miksikäs sitä ei voisi ainakin kokeilla etsiä tuhmaa seuraa tällaisen Suomi-seksiä tarjoavan seksitreffit-sivuston kautta.
Seksisivustolta löytyvät Millan kuvat ja kuumottavaa kiihotusta pursuava seksitarina olivat saanut heti Peran pulssin kiihtymään, ja hänen piti avata saman tien paidankauluksensa, kun hikikarpalot puskivat väkisin hänen paitansa läpi. Työpäivä oli jo takana, mutta Peran mieli oli virkeä ja suorastaan poikamaisen innostunut. Pera ja Milla juttelivat kuin kaksi innostunutta ihmistä normaalistikin juttelevat, sillä he nauttivat yhteisestä keskustelusta. Toki ajatukset ja keskustelu siirtyivät nopeasti tuhmuuksien pariin. Illan päätteeksi Pera rohkaisi mielensä ja kysyi, josko Milla olisi innostunut tapaamaan hänet. Milla sanoi miettivänsä asiaa.
Livechatissä käytetyt hetket Millan kanssa olivat vahvasti Peran mielessä. Hän melkein pystyi jo kuvittelemaan Millan tuoksun ja kosketuksen. Kun viesti tuli Peran puhelimeen, hänestä tuntui kuin hänen sisäinen edelleen herkästi voimakkaaseen kiimaan syttyvä teinipoika ottaisi vallan. Vaikka Pera oli jo viisikymppinen perheen isä, niin silti voima, joka vei häntä, oli tuttu hänen nuoruusvuosiltaan. Hänestä tuntui, että tässä oli mahdollisuus maistaa sitä vauhdikasta elämää, josta hän oli täysillä nauttinut villeinä sinkkuvuosinaan. Nyt elämänkokemuksella varustettuna hän tiesi, että voisi nauttia vielä paremmin ja jakaa yhteistä iloa ja sensuellin eroottista tunnetta nuoren naisen kanssa. Tämä nainen tulisi olemaan Milla.
Kaksikko tapasi iltasella baarissa Turun keskustassa. Pera tiesi, että hän voi tavata rauhallisin mielin Millan, sillä Peran vaimo ja tytär olivat Porvoossa sukuloimassa. He istuivat baarin ulkoterassilla olevaan pöytään, jossa kynttilän liekki taiteili lepattavasti ihanan hennon kesätuulen heiluttamana. Pera katsoi Millan ihanien nuorten käsien kimmoisan vaaleaa ihoa, joka loi hienoisen kontrastin valkeaan pöytäliinaan.
Pera vei katsettaan Millan käsistä edemmäs vaivihkaa vilkaisten Millan kiinteitä rintoja. Peran vuosien takaiset opiskeluajat tulvahtivat ryminällä hänen tajuntaansa, ja se sai hänet hymyilemään. Hän tunsi, kuinka hänen kullinsa alkoi paksuuntua hänen housuissaan. Tämä sai Peran hetkeksi hämilleen. Tämän keskeytti Millan kysymys: “Hei könsikäs, mitä sä haluisit?”. Sillä sekunnilla Pera pyyhki muistojen kosteat hetket mielestään ja häkeltyneenä hän sanoi: “Sinut”, ja katsoi Millaa silmiin. Milla naurahti ihanan tyttömäisesti samalla kun hänen kesämekkonsa kiristi tuoden vielä enemmän Millan ihanan terhakkaat rinnat esille. Milla sanoi kikatuksensa seasta: “Sä oot niin ihanan charmantti höpsö… Mitä sä haluut… Siis juoda?” Pera heräsi hetken tasalle ja vinkkasi tarjoilijalle, että toisi heille punaviiniä, jossa orastava hedelmällisyys kohtaa vielä nuoren mutta aikaa myöten lisääntyvien tanniinien tanssin, jota vuosikerran kuuman kesän rypäleet tukevat humalluttavassa rytmissä.
Milla humaltui jo ennen viinin maistelua silkasta Peran nuorehkosta itsevarmuudesta ja kokeneen miehen ajatusmaailmasta, kun heidän keskustelunsa eteni nopeasti yhä eroottisemman sävyiseksi, samalla illan tunnelmaa kohottaen. Perasta alkoi tuntua paremmalta ja varmemmalta, kun tilanne pehmeni ja tuhmat jutut ottivat vallan. Millasta tuntui hyvältä, ja hän tunsi kuinka Peran katse ja hienoisen hellä kosketus saivat Millan veren lämpimäksi. Hän tunsi kuinka ihastuttava kosteus tulvahti hänen sirojen jalkojensa välistä, jonka hänen valkoiset, pitsiset, pillunhuulia myötäilevät pikkuhousut imivät itseensä. Milla tunsi hetken koittaneen. Hänen oli tehtävä siirto. “Ootko valmis?” Milla kysyi Peralta. Pera hymyili poikamaisen veikeästi, kun hän vihdoin näki lapsuusmuistojensa keksipurkin avautuvan ja makean tuulahduksen tulevan: Peran oli päihdyttänyt Milla sekä hänen viehättävä olemuksensa ja huumaava tuoksunsa. Milla nappasi Peraa kädestä kiinni, ja he poistuivat illan viimeisten auringonsäteiden värjätessä Millan kiharat vaaleat hiukset kultaiseksi.
Yliopiston opiskelija-asunnon ovi heilahti voimalla auki. Pera nappasi Millan tiukkaan syleilyyn ja suuteli ahnaasti Millaa. Kesämekon kireys ei antanut armoa, vaan Millan ihana rinta pullahti antavasti ulos. Pera oli tilanteen tasalla ja iski heti tissiin kiinni leikitellen kielellään ympäri nännipihaa. Pera nosti hameen helman ja luiskautti kätensä Millan kosteiden pikkareiden alle. Kosteus oli ylitsevuotavaa. Nuoren elämänlähteen eliksiiri valui Peran sormien läpi. Hän taiteili sormillaan ja huomasi kuinka herkästi yksi hänen sormistaan lipsahti Millan tiukan teinipillun sisälle. Milla voihkaisi. Pera jatkoi voimakasta sormipeliään ja samaan aikaan intensiivisesti lutkutti imien Millan nänniä.
Kaikki tämä sai Millan voimakkaasti huohottamaan. Se myös vahvisti hänen sisällään kasvavaa sisukasta kiiman poltetta, joka oli ottamassa hallinnan hänen nuoresta varrestaan, joka vavahteli jännittyneenä kuin tiukkaan viritetty jousi Peran käsissä.
Milla tarttui Peran kauluksesta kiinni ja voimakkaasti kiiman tuoman adrenaliinin avulla repäisi Peran paidan auki nappien sadellessa heidän päälleen. Sitten Milla tönäisi Peran sängylleen. Milla syöksyi Peran haaroväliin ja avasi vetoketjun, jonka takaa pullahti puolikova kokeneen miehen kyrpä. Milla alkoi nuolla sitä kuin kesäistä pehmistä, ja Peran kanki alkoi nopeasti kovettua, joten Milla saattoi imaista sen syvälle kurkkuunsa asti.
Peralla pyöri silmät päässä, kun lääkäriopiskelija Milla mittaili hänen kulliaan ja imi sitä siihen malliin kuin olisi enemmänkin suorittanut näitä testejä opintojensa aikana. Pera kumartui ja painoi kaksi sormeaan sisälle Millan pilluun. Pena kiskaisi Millaa lähemmäksi itseään, ja samassa hänen kullinsa upposi syvemmälle Millan kurkkuun, mikä sai hänet haukkomaan henkeään ja hänen silmänsä vetistymään. Pera otti hennosti kiinni toisella kädellä Millan hiuksista ja veti hänen päätänsä hieman taaksepäin, jotta kulli liukui kurkussa ulospäin samalla päästäen ilmaa Millan keuhkoihin. Milla haukkoi happea ja Pera sylkäisi toisen käden sormiinsa, jotta pääsi hieromaan Millan anusta. Kaksi sormea pillussa ja yksi sormi pyöri ryppynarun ympärillä kuin kohdettaan vaaniva savannieläin. Milla vatkasi täysin syljestä märäksi tulleen kullin vartta ja imi kyrvännuppia kiihkeästi. Peran toimesta sormi upposi Millan pilluakin tiukempaan peppuun. Herkkukolon naru kiristyi Peran sormen ympäri ja sykki tahdissa, kun Pera sormetti pillua ja anusta samanaikaisesti.
Milla korjasi asentoaan ja tämä pullautti Peran sormet ulos Millan kiimakoloista. Pera käytti tilanteen hyödyksi ja kiskaisi Millan kesämekon pois hänen päältään ja kietoi siitä köyden, jolla sitoi Millan kädet yhteen hänen selkänsä taakse. Pera nosti Millan sängylle, ja Milla oli kontillaan. Sähäkästi kulli tanassa Pera sukelsi Millan märän kiimapillun sisälle Millan seksisivustoprofiilissa olleen eroottisen novellin tapaan. Pillu oli niin märkä, että Pera saattoi nostaa vauhtia samantien kovaksi. Peran posliiniset kassit hakkasivat Millan pillun pulleita (pillun)huulia. Milla vaikeroi kiimastaan selvästi nauttien.
Pera nussi Millaa isällisin ottein ja tunsi, kuinka hänen valtava kyrpänsä sykki teinipillun sisällä. Pera kiskaisi kullin ulos, ja Milla päästi kimakan voihkauksen lähenevän orkun koputtaessa hänen mielensä vapauttavaa taivaanporttia. Pera painoi lantiosta Millan alas makuulleen. Sitten Pera avasi Millan napakan kiinteän pepunposket erilleen, jotta anaali oli avoin kutsuen Peran kalua. Hän ei epäröinyt vaan alkoi liu’uttaa kulliaan Millan sisälle, ja Milla huusi kiimassaan kuin vimmasti riivattu eläin, kun ensimmäinen orgasmi vei hänet lähemmäs tajun menettämisen reunaa. Pera karjui kuin kuningas voimakkaasti ottaen alamaisen omakseen mehukkaissa bakkanaaleissa. Hän ei ollut vuosikymmeniin kokenut niin tiukkaa puristusta kullinsa ympärillä.
Pera tiesi, että kiimanpurkaus oli jo todella lähellä. Hän alkoi lykkiä Millan peppua vauhdilla, muttei pystynyt pidättelemään vaan aikaa nähneen tulivuoren lailla ryöpsäytti magmat Millan sisälle. Molemmat vaikeroivat mielen nollaavassa orgasmissa. Pera vetäisi kullin ulos, lipaisi sormella pepusta valuvaa spermaa ja tarjosi Millalla siitä makoisan jälkkärin, jonka Millan nautti lipaisten suuhunsa.
He loikoilivat sängyssä, ja Pera huomasi asunnossa kuvan tyttärestään Saarasta ja Millasta yhdessä opiskelijabileissä. Hän yskäisi, ja Milla nauroi. Pera sanoi: “Sä siis tiesit koko ajan?” Milla sanoi hymyillen: “Kerrohan kämppis-Saaralle terveisiä.” Pera mietti hiljaa mielessään, että miten ihmeessä hän pystyy tämän kaiken pitämään salassa perheeltään. Sitten hän sanoi: “Tämä on meidän yhteinen salaisuus. Haluan sua lisää.” Milla hymyili. Molemmat tiesivät, että uusi salainen seksitarina odotti jo kulman takana, jonka he yhdessä loisivat kiiman värejä käyttäen.